Palautteet

  • Valokieli Energiahoito

    Tian hoidon aikana koin todella syvän, koko kehon läpäisevän rentoutuksen – sellaisen, joka tuntui jokaisessa solussa.

    Pari päivää myöhemmin oivalsin, että soluni olivat ikään kuin järjestäytyneet uudelleen, jotta olemukseni olisi paremmin linjassa sielunpolkuni kanssa. Kiitos syvällisestä hoidosta. 🙏🏻🌷

  • Valokieli Energiahoito

    Kiitos ihana Tia aivan maagisesta hoidosta!

    Tapasi hoitaa on aivan uniikki, lempeä, kaunis ja todella syvälle menevä. Hoito vaikutti monella tasolla; kehollisesti, sydämen&sielun tasolla sekä mieleen.

    Olo hoidon jälkeen oli rentoutunut, vapautunut ja silti todella vahva. Niin kiitollinen olo 🙏💜✨

  • Valokieli Energiahoito

    Valokielihoito oli todella rentouttava ja elämyksenä myös aivan ihana. Hoidossa oli yhdistelty kivasti erilaisia elementtejä, valokieltä, äänimaljoja, energiahoitoa.

    Mulla oli hoidon intentiona saada tukea muutoksessa, jota parhaillaan käyn läpi ja muutaman päivän ajan hoidosta nousikin paljon asioita käsiteltäväksi. Koen, että sain hoidosta isosti apua mun muutosprosessiin.

    Suosittelen lämpimästi ihan kaikille! ❤️

  • Valokieli -ilta Lauttasaaressa

    Osallistuin Tian valokieli energiahoito tilaisuuteen ja se oli aivan mahtava!

    Tilassa oli uskomaton energia & Tialla on parantava vaikutus, joka säteilee kaikkiin 😍 Suosittelen lämmöllä ja lähdin pois leijuen. Kiitos!

  • Valokieli -ilta Lauttasaaressa

    Kiitos erittäin kauniista energiahoidosta. Se tuntui vahvalta ja sen vaikutus meni syvälle.

  • Valokieli -ilta Lauttasaaressa

    Aivan ihana ja rauhoittava hoito. Tian valokieli tavoitti sielussani jotain, johon kehoni resonoi. Tasapainoitettu olo.

  • Valokieli Energiahoito

    Ihana ja ainutlaatuinen hoito. ❤️🥰

    Tian lempeä energiahoito yhdistettynä kauniiseen ja valokieleen saa sielun hyrisemään ja olon rauhoittumaan. 🙏🏼

  • Valokieli Energiahoito

    Ihana hoito, ihanalla äänella ja ihanilla äänillä. ❤️

    Rauhallinen, onnellinen olo. ❤️

    Lämmin kiitos ja lämmin suositus! ❤️

  • Valokieli Energiahoito

    Intentiona oli saada vahvempi yhteys henkioppaisiin ja omaan korkeampaan minään.

    Hoidon aikana sain kokea levollista läsnäoloa. Tian rauhallisuus ja vahva energia, loi turvallisuuden tunteen hoidon aikana.

    Hoidon jälkeen tuntui rentouttavalta ja mieli oli jotenkin tasaisempi. Suosittelen lämpimästi. ❤️

  • Etäenergiahoito

    Etähoito, jonka sain vastaanottaa oli sykähdyttävä ja maadoittava. Etähoidossa koin turvan, kehon ja mielenrauhan. Kanavointi antoi selkeyttä, rohkeutta ja innostusta omalle polulleni.

    Kiitos kiitos kiitos 💜 Oot huippu!

  • Etäenergiahoito

    Toivoin etähoitoa varatessa kevyempää oloa ja ohjausta negatiivisuuden purkamiseen. Tuntuu että hoidon aikana sain vihdoin käsitellä pitkään mukanani kantamiani negatiivisia tunteita. Pystyin päästämään irti ja antamaan itselleni anteeksi.

    Hoidon lopussa minut valtasi suunnaton kiitollisuus, ja puhdistavat kyyneleet saivat virrata vapaasti. Kiitos. Suosittelen sun etähoitoa lämpimästi kaikille.

  • Etäenergiahoito

    Pidin Tian tavasta antaa ohjeita ja luoda turvallista tilaa jo ennen hoidon alkua. Se jo sai minut rentoutumaan ja valmistautumaan ottamaan vastaan ja myös antamaan lupaa toiselle tutkia energeettistä puolta.

    Kesti hetki jäsennellä tätä kaikkea koska kaikki asiat pitivät niin hyvin paikkansa ja ovat auttaneet huomaamaan kaavoja, joita ylläpidän itse.

    Mieleenpainuvin osa hoitoa oli se, miten sisäinen lapseni on aika tulla kohdatuksi ja nähdyksi, miten hänen leikkisyys ja viattomuus kuuluu näkyä myös aikuisenakin.

  • Hoitoäänite

    Sun äänite. Huh. Rakastan.

    Oon kuunnellut sen ties montako kertaa ja joka kerta se vie uusiin taajuuksiin. Maadoitus hoivaa ja sun laulu on ihan mieletön. Ja valokieli on kuin onnellista, herkkää rakkaussatua. Musiikki ja äänimaailma on taianomainen. Kiitos kiitos kiitos Tia kun sain sinulta hoidon!

  • Hoitoäänite

    Ihana Tia, energiahoitosi hoitoäänite on lempeä, mutta syvällinen lataamo. Hoitomuoto on monipuolinen ja rentouttava kokonaisuus.

    Hoidon aikana tulee turvallinen olo, irtipäästäminen on helppoa. Parantava laulu ja maljat nostavat värähtelyä ja hoidon jälkeen olo on levollinen. ❤️

    Kuuntelin uudelleen muutamaankin kertaan, hoito on monipuolinen ja menee jokakerta vähän eri muodossa tunne solumuistiin.

    Kiitos kiitos kiitos 💚

  • Etäenenergiahoito

    Varaan energiahoidon epäsäännöllisen säännöllisesti, kun kaipaan energiatasolla apua jäsentymiseen, tällä kertaa pyysin apua irti päästämiseen.

    Rakastan Tian tapaa tehdä hoitoja.

    Ne ovat parhaimmalla mahdollisella tavalla hänen näköisensä ja hän yhdistää eri tapoja kanavoida energiaa ja tulkita sitä. Tämä tekee hoidoista täyteläisen ja saat paljon enemmän irti hoidosta, kuin ”vain” kanavoinnin.

    Tia lähetti minulle tulkintansa hoidon jälkeen ääniviestillä ja nosti kortit.

    Suosittelen Tian hoitoja aivan kaikille.

    T. Uskollinen kantis ❤️

  • Valokieli Energiahoito

    Valokielihoito oli kuin syvärentouttava parannus solutasolle asti. ❤️

  • Etäenergiahoito

    Hoidon jälkeen tunsin kuinka kehossa oli taas helpompi olla ja hengittää. Tiassa on taikaa ja lämpöä - vahva suositus!

  • Etäenergiahoito

    Tian lämmin energia ja aito välittäminen vahvistivat kauniisti omaa polkuani ja luottamustani siihen, mihin olen matkalla.